LAPPAJÄRVEN KONETYÖSTÖ OY
HITSAA, KONEISTAA JA MAALAA

KONEPAJATÖITÄ METEORIITTIKUNNASSA

Lappajärven Konetyöstö Oy valmistaa koneen osia alihankintana, joko tilaamalla aihiot itse tai asiakkaan aihioista. Asiakkaina on merkittäviä Suomessa toimivia teknologiateollisuuden vientiyrityksiä, joille tehdään alihankintaa joko suoraan tai osana verkostoa. Erään asiakkaan kanssa Lappajärven Konetyöstö Oy:llä on 35-vuotinen yhteinen taival. Siinä yhteistyökuviossa on muotoutunut sellainen käytäntö, että Lappajärven Konetyöstö Oy  myy heille tavaraa joustavasti puskurivarastosta ja tekee uutta tilalle aina tilanteeseen sopivissa erissä.


KOLMEVAIHEINEN TUOTANTO

Suurin osa valmistettavista osista käy läpi kaikki kolme tuotantovaihetta.

HITSAUS

KONEISTUS

MAALAUS

Lappajärven konetyöstö Oy - Pekka Kangas

PEKKA KANGAS

LAPPAJÄRVEN KONETYÖSTÖ OY:N OMISTAJA

Vuodesta 2006 lähtien Lappajärven Konetyöstö Oy:n omistajana / valmistuspäällikkönä on toiminut Pekka Kangas. Pekka sai firmasta paikan koneistajaharjoittelijana keväällä 2000, siirtyi työnjohtoon marraskuussa 2002 ja osti yrityksen toukokuussa 2006.

Toisinaan Pekka osallistuu edelleen myös koneistustehtäviin. Pekan harrastukset: lenkkeily, hirvenmetsästys, hirvikoirat, pesäpallo-otteluiden seuraaminen Vimpelin Saarikentällä sekä Ilmastosi –seminaarien järjestäminen (www.ilmastosi.fi).

Soita tai jätä lomakkeen avulla yhteydenottopyyntö.